sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Talvisuojaus


Perustusten routaeristys sekä salaojakaivot tehtiin viime viikolla.
Talon sisäpuolella maahan vedettiin viemäri- ja vesiputkia oikeille paikoilleen,
joista ne sitten nostetaan alapohjaan.
Maanantaina talon sisäpuolelle laitettiin ohut hiekkakerros
 ja perustukset peiteltiin pressuilla.
Sisäpuolelle jäi noin 80 cm korkuinen ryömintätila.
Muurametalon perustuksissa on tuuletusaukot,
joten myöskään erillistä radonpoistoa ei tarvita.
Kahden vuoden kuluttua aion tilata radon-mittarit
ja tutkituttaa sisäpuolelle pääsevän määrän.
Maanantaina alkoikin kovat pakkaset,
joten hyvän sään aikaan ehdittiin nämä hommat tekemään!

Talopaketti saapuu viikolla 5,
 joten sinne asi talolla ei varsinaisesti tapahdu mitään.

Taustalla näkyvät keskiviikkona tontille saapuneet autotallin elementit.
Tallin pystytys on sitten tammikuussa,
samoin kuin maalämpökaivon poraus.

Nyt se on sitten meilläkin totta!
Nimittäin budjetin ylitys!
Tontti tiedettiin olevan vaikea, mutta se soran määrä,
joka siihen on tarvittu, tuntuu uskomattomalta.
Täytyy vielä laskeskella kuutitoita,
jotta pitävätkö varmasti paikkaansa.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Perustukset


Kuluneella viikolla on tontille noussut talon ja tallin perustukset.
Perustukset kuuluvat Muurametalon pakettiin,
joten niistä ei ole tarvinnut itse huolehtia.
Paikallaan valettu teräsbetoniperustus vaikuttaa tukevalta
 ja valmistui todella nopeasti.
Autotallin perustukset pyysimme samalta firmalta.
Talli näkyy kuvan takaosassa. Tallissa on muotit vielä paikoillaan.
Mies aloittin tänään patolevyn paikoilleen laittamisen taloon.
Maanantaina alkaa sitten seuraava vaihe eli routaeristys ja sadevesikaivojen laittaminen.

Vielä ollaan rakennuksen alukuvaiheissa ja kyllä on jo monta kertaa todettu,
 että olisi pitänyt saada enemmän apuja suunnitteluun
ja neuvoja konkareilta.
Tänään viimeksi todettiin, ettei autotallin perustus
 sitten ollutkaan ihan sellainen kuin kuviteltiin.
No, kait se on korjattavissa rahalla ja timanttilaikalla...
Perustukset ovat tavallaan liian korkealla.
Talllin lattia tullee liian ylös, jos se tehdään perustusten ylätasolle.
Jonkin asteinen stressi kait on kuitenkin iskenyt,
koska aamuöisin tulee valvottua ja mietittyä,
 että mikähän on jäänyt huomaamatta
 ja missä menee seuraavaksi vikaan...